Robotti hitsaa, mutta ihmiset ideoivat ja päättävät

Janavalo Oy juhlisti pyöreitä vuosiaan kesäkuussa. Teimme yhdessä tiedotteen medialle ja sidosryhmille.

Janavalo 50 vuotta – määrätietoista kehittämistä, rohkeita investointeja ja vastuullista liiketoimintaa

TIEDOTE: Ideat, osaajat ja robotit. Ne ovat tärkeitä Janavalolle, joka on kasvattanut taitoaan, liikevaihtoaan ja toimintaansa pitkäjänteisesti. Puolta vuosisataa juhlitaan yhdessä henkilöstön kanssa. Työntekijät ovat tärkeä voimavara, koska he osaavat hyödyntää viimeisintä teknologiaa sekä luoda uutta ja ihmeellistä.

Hitsausrobotti ja kaksi ihmistä sen äärellä.
Janavalon toimitusjohtaja Riikka Huopainen ja hitsaaja Juha Mattila käyttävät hitsausrobottia. Kuva: Tia Yliskylä

Janavalo Oy:n paja Janakkalassa huokuu hyvää tekemisen meininkiä. Viime vuosien investoinnit ovat onnistuneet odotetusti ja kehittämisinto on vain kasvanut matkan varrella.

Alun perin loisteputkivalaisimien kuoria valmistanut yritys on nykyään taitava ja monipuolinen ohutlevyvalmistaja. Metallitöiden lisäksi Janavalossa tehdään muun muassa märkä- ja pulverimaalausta, peittausta ja laserleikkausta. Omaa tuotantoa ovat Turenko-säilytysratkaisut.

– Laaja-alainen palvelu on meille tärkeää, koska asiakkaidenkin odotukset kasvavat koko ajan. On hienoa huomata, että investoinnit ovat olleet kannattavia ja päätökset oikeita. Pitkäjänteinen kehittäminen sopii meille hyvin, koska emme ole koskaan hakeneet pikavoittoja, Anna ja Riikka Huopainen sanovat.

He työskentelevät perheyrityksen operatiivisessa johdossa: Riikka Huopainen Janavalon toimitusjohtajana ja Anna Huopainen markkinointipäällikkönä. Kaksikko omistaa yrityksen yhdessä veljensä Okko Huopaisen kanssa.

Robottien takana on 75 osaajaa

Janavalon laitekantaa on uusittu rivakkaasti viime vuosina. Esimerkiksi hitsausrobotti ja kuitulaser ovat viimeisintä teknologiaa. Koneet jäävät kuitenkin kakkoseksi yrityksen tärkeimmälle valttikortille.

– Janavalon sielu rakentuu 75 työntekijästä. Tykkäämme roboteista, mutta koneet eivät tee yksin mitään. Tarvitsemme ison joukon ammattilaisia, jotka osaavat käyttää laitteita ja luoda niiden avulla uutta ja ihmeellistä, Anna ja Riikka Huopainen sanovat.

Janavalossa onkin paljon tuttuja kasvoja, koska moni työntekijä viihtyy samassa työpaikassa pitkään.

Vastuullisuus ja jäljitettävyys ovat niin tärkeitä toimintatapoja, että niiden kehittämiseen panostetaan Janavalossa yhä enemmän. Nyt jo tiedetään, mistä yrityksen käyttämät raaka-aineet ovat lähtöisin, ja kuka on tehnyt aikaisempia työvaiheita. Jatkossa varaudutaan muun muassa yrityksen hiilijalanjäljen pienentämiseen ja läpinäkyvyyden lisäämiseen.

Janakkalalaisen metallipajan arkeen kuuluvat konkreettiset vastuullisuusteot. Niitä ovat esimerkiksi raaka-aineiden kierrättäminen ja ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavat työskentelytavat. Kumppaneiksi kelpaavat vain vastuulliset toimijat. Sosiaalinen vastuullisuus näkyy esimerkiksi johtamisessa: Janavalon hallituksen jäsenistä puolet on naisia ja puolet miehiä.

Tuotantoa kehitetään ja palveluvalikoimaa laajennetaan

Janavalon lippulaivapalveluja ovat haastavat hitsauskokonaisuudet, pintakäsittelyt ja eri tekniikoita yhdistävät kokonaisratkaisut.

– Opettelemme koko ajan uutta: niin tekniikoita kuin uusien tuotteiden valmistamista. Tietoa on karttunut paljon, ja olemme parantaneet myös tehokkuutta ja nopeutta, Riikka Huopainen sanoo.

Seuraavaksi Janavalossa uudistetaan toiminnanohjausjärjestelmä. Tuotantoa kehitetään nykyistä tehokkaammaksi ja paremmaksi Lean-johtamisfilosofian avulla. Palveluvalikoima laajenee lastuavaan työstöön. Lisäksi Turenko-kalusteisiin on tulossa täysin uusi tuote.

– Meille on tärkeää olla ketterä ja kekseliäs ja palvella asiakkaitamme niin hyvin, että heistä tulee pitkäaikaisia kumppaneita, Anna Huopainen sanoo.

Työnantajana Janavalo on joustava ja kuuntelee mieluusti työntekijöidensä toiveita esimerkiksi työajoista. Organisaatio säilyy jatkossakin matalana, jotta päätöksenteko on helppoa.

– Kiireisinä aikoina olemme itsekin konehallin puolella apuna. Tarvittaessa kaikki käärivät hihat ja auttavat. Meillä ei ole niin suurta johtajaa, joka ei voisi vessaa siivota, Huopaiset nauravat.

Janavalo Oy juhlii 50-vuotista taivaltaan 8.–9.6.2023 asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja työntekijöiden kanssa.

Janavalo Oy

  • Perustettu Janakkalassa vuonna 1973. Alun perin loisteputkivalaisimien metallikuorien valmistaja.
  • Nykyään Janavalo valmistaa ja jatkojalostaa metallituotteita. Oma tuotesarja on Turenko-kalusteet.
  • Työntekijöitä on 75 ja liikevaihto noin 15 miljoonaa euroa.
  • Toimitilat kuudessa yksikössä Tervakoskella, Turengissa sekä Hämeenlinnassa.
  • Omistajat: Anna, Okko ja Riikka Huopainen. Heitä ennen yritystä luotsasi kolmikon isä Erkki Huopainen.

Lisätiedot:

Riikka Huopainen, toimitusjohtaja, 040 585 2445, riikka.huopainen@janavalo.fi

Tiedote on No Niin Median tuottama ja toteuttama.


Lisää blogikirjoituksia