Henkilökuvat.

Brändikuvat.

Yrityskuvat.

Kuvituskuvat.

Valokuvat

”Äiti, ota musta kuva!” Kuvaaminen on niin arkipäiväistä, että valokuvan ottaminen on joskus jopa itsestään selvää.

”Jos siitä ei ole kuvaa, se ei ole olemassa.” Näin ajattelee yllättävän moni. Se ja visuaalisuutta korostava elämäntapamme tekevät valokuvasta yhä merkityksellisemmän. Kuva on tärkeä ja sen viestiin kannattaa panostaa.

Parhaimmillaan valokuva kertoo kokonaisen tarinan.

Hyvä kuva yllättää, säväyttää ja erottuu joukosta. Parhaimmillaan valokuva kertoo kokonaisen tarinan. Valokuva herättää tunteita ja saa meidät reagoimaan.

Kaikkein parhaiten erottuvat kuvat, joissa esiintyy ihmisiä. Sellaiset kuvat koetaan puhuttelevimmiksi. Ihmiskasvot saavat eniten huomiota myös sosiaalisessa mediassa.

No Niin Media tuottaa henkilökuvien lisäksi yrityskuvat, brändikuvat ja kuvituskuvat. Minkälaisia kuvia sinä tarvitset? Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!

Asianajaja Miina Vuorela.

Henkilökuva.

Asianajaja Miina Vuorelan kuvissa haettiin leppoisaa rentoutta. Tarkoitus oli rikkoa perinteistä mielikuvaa vakavasta ja tylsästä asianajajasta. Kuvat ovat Asianajotoimisto Fortiksen markkinointikäytössä.

Kenialainen rapartisti Octopizzo.

Kuvareportaasi.

Seikkailimme kenialaisen rapartistin Octopizzon kanssa maailman toiseksi suurimmassa slummissa, Kiberassa. Kuvat julkaistiin Maailman Kuvalehdessä.

Brändikuva.

Inkalan Kartanon joulusesonkia markkinoidaan yhä tunnelmallisella kuvalla, jonka ottamisessa oli tuuria matkassa. Sininen hetki oli upeimmillaan ja kuva onnistui täydellisesti.

Henkilökuva.

Kuvasarja Heikki Valmusta julkaistiin Kelan Elämässä.fi -verkkosivustolla. Tässä kuvassa Valmu pelaa pöytäjalkapalloa.

Kuvituskuva.

Kuvareportaasi rippileiristä julkaistiin Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan Kotikirkko-lehdessä. Kuvasarjan tunnelmat vaihtelivat nuoruuden epävarmuudesta iloon ja tulevaisuudenuskoon.